sunnuntai 25. elokuuta 2013

24.8.2013 - ANNELI - Syvälahden lava, Kangasniemi


Syvikselle jälleen...

Parin viikon takaisen Käenkosken keikan jälkeen ”pääsin” jälleen niin sanottuun päiväjärjestykseen Annelin ja yhtyeensä Recadosin keikalle. Ja mikäpä siihen olisi parempi paikka kuin ainakin omasta mielestä se kesälavojen ykkönen elikkä Syvis Kangasniemellä… :-))

Anneli on Syviksen vakio tähtiä…

Anneli on keikkaillut Syviksellä eilinen keikka mukaan laskettuna jo kolmetoista kertaa, ja Tapsukka on ollut paikalla noista yksitoista kertaa. Vaikka tuossa eilen taisin jollekkin kehaistea että tämän iltainen keikka olisi jo kahdestoista Annelin keikka Syviksellä jossa olen paikalla... no, sattuuhan sitä:. :O 

Joten pari Annelin Syviksen keikkaa on tullut missattua sieltä Annelin uran alkupuolelta. Eilen Anneli & Recados oli saanut esiintyjä parikseen Juha Tapion orkestereineen. Juha Tapio veti Annelin settien välissä sellaiset vajat puolitoista tuntia putkeen… valoja, vauhtia ja vaarallisia tilanteita piisasi varsin mallikkaasti! 



Mustaa, sinistä ja kultaa…

Mustaan asuun sonnustautunut tähtemme Anneli saapui eka setilleen jota kuinkin kymmenen nurkilla. Annelin musta asu oli saanut somistettu siniseen sävyyyn laitetuista kynsistä sekä niin ikään sinisistä korkokengistä. Lisäksi muun muassa hänen rannettaan sekä sinistä vyötä koristi kultainen sävy! Hymm… tarkkana täytyy olla!! ;-))

”Simon” synttärit?

Eka setillä kuulimme aluksi tutut kappaleet ”suojaan” sekä ”liian pitkä matka kotiin”… kappale jossa Anneli otti esille taannoisen asumisensa eteläisessä Jyväskylässä Putkilahdessa… ”sieltä ei ollut pitkä matka”, hän muisteli silloista Syviksen matkaansa! 

Keikka kaverimme Joonas täytti eilen vuosia ja Anneli ystävällisesti halusi Joonasta toki muistaa. Simoksi Anneli ensin Joonasta kutsui… ”tämä kappale on omistettu Simolle”… totta kai sitä lähdimme oikomaan… minä ainakin hihkaisin Annelille JOONAS! Mitäkö Anneli... eipä Anneli tuosta sen kummemmin hätkähtänyt vaan vastasi heti nauraen samalla itselleen ja katsoen samalla Joonaksen, syntymäpäivä sankarin puoleen… ”sinä näytät ihan Simolta!” Jee… ;-))

Tämä hyväksytään kyllä… Jos Anneli on saanut itselleen tään kesän mittaan ”lemppari nimekseen” Armi, niin luulenpa että tästä lähtien Joonaksen yksi lempinimistä tulee olemaan ilman muuta Simo! Näin se käy:-))

Porukkaa lavantäydeltä…

Anneli läksi tauolle odottamaan toista settiään... Juha Tapio villitsi tuolla välin jo tuolla yllämainitun vajaan puolitoista tuntisen. Meno oli varsin tyylikästä ja ammattitaitoista vaikka Juha Tapio ei minun suosikkeihini sen kummemmin kuulukkaan. Porukkaa ja innokkaita Juhan faneja oli seuraamassa suosikkiaan lavan täydeltä. Ainoastaan vain suosikkiaan katsellen, ei muuta, vähän samoin tavoin kun Yölinnulla, Lauralla, tai Sillanpään Jarilla konsanaan... :-))  

(edit 26.8.2013- Syviksen ilmoitus: paikalla oli 1000 henkilöä)


Ootte te aika "hupsuja!"

Annelimme päästettiin jälleen irti kellon käydessä jo hyvän matkaa sunnuntain puolta vähän vaille yksi. Anneli aloitti tutusti toisen settinsä ikivihreällä kappaleella ”kuolleet lehdet”… jatkossa Anneli tarjosi seuraavat kappaleet, aloituskappaleen parina kuultiin ”niin paljon kuuluu rakkauteen” ja edelleen kappaleet ”don’t cry for louie”, “ne na na na”, “nousevan auringon talo” sekä kappale ”luotu lähtemään”… kunnes pääsimme jälleen nauttimaan yhdestä keikan makupalasta Armin ja Dannyn duetosta… Ja voi sitä Dannya jälleen kerran, pienen maukkaan makupalan lisäksi Danny oli pienen rakkauskirjeen Armille laatinut… ”Armiin lätkässä jne, jotain sitä rataa, wauu… Anneli tuon Dannylta saamansa rakkauskirjeen lukiessaan oli jälleen varsin nokkela kuten aina, ”onneks ei Dannyn vaimo ole paikalla”! ... ootte te aika "hupsuja"… mutta mie tykkään! :-))


Siellä se Armi on…

Keikkaa jatkettiin kappaleilla ”ihoissa on virtaa” ja ”great bals of fire” sekä näiden jälkeen setin päättänyt Nancy Sinatran tuttu kappale “saappaat”… Abloodeja, abloodeja... voimakkaiden aplodien sekä Recados yhtyeen hauskasti laulun kutsumana Annelin hahmo näkyikin jo vilahtavan hämärässä lavan takana… pojat pisti parastaan... ”Armi Armi missä on se Armi? Jo näkyy silmät ja suu ei voi olla kukaan muu, siellä siellä se Armi on”… ja sieltähän se Armi Anneli saapuikin… todeten lavalla saapuessaan, ”ne pojat mua aina vähän kiusaa”… ;-))

Vaikka näin hauskaa ja iloista huumoria oli eilen jälleen ilmassa, hymm... sitä huolimatta on hyvä aina muistaa tuo vanha sanonta: "kaikki muu on rakkautta paitsi pureminen!" :-))



”Time files”…

Kuulimme ensimmäisenä encore kappaleena ”rakkauden muistomerkki”. Tuon kappaleen jälkeen Anneli mietti jo seuraavaa ja samalla illan viimeistä kappalettaan, mitäköhän ottais... "otetaan tähän kappale jota pojatkaan vielä tiedä"… salaperäistä. Ovat kuulemma kappaletta jonkin verran sitä kyllä harjoitelleet, mutta heidän esittämänä tämä tulee olemaan ensimmäinen kerta… Kivana pikku yllärinä saimme kuulla jo vuosien takaa Annelin ohjelmistossa silloin tällöin olleen, ja kuullun Vaya Con Dios kappaleen ”time files”… Wautsi… :-)) Ompas kiva sattuma, vai... eilen päivällä kävi mielessä että pitäisköhän Annelilta pyytää joskus tuo "vanha" hyvä "time files".... telepatiaa, kenties!


Mihinkäs sitä seuraavaksi sitten keikalle suunnistais? Se on syysloma kohta, joten eiköhän se Lappi jälleen kutsuu kuten niin monena syksyä aiemmin. Eli Anneli &Recados sekä Rovaniemen Pohjanhovi! :-))


Tapsukka kiittää! :-))

sunnuntai 11. elokuuta 2013

10.8.2013 - ANNELI - Käenkosken lava, Parkano



Keikkataulukon kertomaa…

Olen joskus näissä tarinoissa kertonut että pidän tarkkaa kirjaa keikoistani, kutsuisiko sitä kirjanpitoa vaikkapa tässä yhteydessä keikkataulukoksi. Taulukosta löytyy kaikki menneet – ja toisaalta kaikki lähitulevaisuudessa aikomani keikat niin Annelin kuin toisten siskosten osalta…

Eiliselle lauantai päivälle ennakko kirjanpitoni näytti jälleen kerran Annelin keikkaa. Tällä kertaa Käenkosken lavalla Parkanossa. Lehtimainosta lainaten paikan nimeksi on laitettu Käenkoski Pirkanmaan Juhlatalo. Yhtä kaikki Käenkoski on mielestäni yksi parhaista lavoista jossa olen onnistunut käymään. Taulukostani käy lisäksi ilmi että osaltani eilinen Parkanon keikka oli järjestyksessään jo yhdeksästoista Annelin keikka Käenkoskella... :-))


”Siellä on nuotit valmiina”…

Lähdin jo hyvissä ajon kotoa… poimin ”lähikauppiaan" mukaan Keltinmäen pysäkiltä ja sitten pikkumersun nokka kohti Parkanoa, ja viihtyisää Käenkosken lavaa… Perille saavuttuamme tapasimme juuri ekasettiinsä lähtevät Recadosin pojat… ”työ tulitte ja me juuri lähdetään”, tarkoittaen että heidän eka soittovuoronsa on juuri alkamassa tuossa tuokiossa... 

Kun kerta omien sanojensa mukaan olivat "lähdössä", he ehdottivat meille, että te voittekin mennä soittaa, me lähdetään.? ”Siellä on nuotit valmiina”!! Juu, eiköhän se ole kaikille parasta että he soittavat jotka parhaiten osaa… me ainoastaan sujuvasti kuunnellaan. ;-))

Anneli esiintyjä parina Käenkoskella oli taitava Tanssiorkesteri Ahopelto… yllätys yllätys orkesterissa oli Tapsukalle tuttuja. Orkesterin kitaristina toimi ”vanha” kunnon Matti O. Kiva oli nähdä Mattia pitkästä aikaa. :-)) Kunhan kerkeen laittelen Matille kuvia, tuolta vuosien takaa... näin sovimme!

Näimme Anneli jo hyvissä ajoin ennen keikkaa. Hän paranteli flunssaansa, todeten meille varioivaisella äänellä, ”täytyy tänään laulaa hiljaa”… hymm… saas nähdä mien käy sen hiljaa laulamisen, katellaanhan nyt!

Anneli lauteille... 

Annelin oli vuoro astua lavalle yhdentoista aikoihin... Tanssiorkesteri Ahopelto oli vetäissyt settinsä päätteeksi toisen polkkansa, ja ei mitään mitä tahansa polkkaa, vaan vanha kunnon ”Säkkijärven polkka”…  Tuossa tuokiossa kauniisti hymyilevä Annelimme asteli jo lavalle eka settiinsä. Tämä merkkaa tietysti sitä että jälleen voidaan odottaa Annelilta tasokkaan musan lisäksi kaikkee muutakin hauskaa, ja varsinkin tämän soittamisen iloa pursuavan Recados orkesterinsa kanssa. Heidän yhteispelinsä toimii lavalla varsin mallikkaasti... heillä on kivaa, tää on tullut jo hyvin huomatuksi! :-))



”that's all right”…

Anneli aloitti tutusti ”suojaan” kappaleella. Eka setillä kuultiin tämän lisäksi muun muassa kappaleet ”tanssin päivät, tanssin yöt”, ”planeetat kohdallaan”, tutut humpat ”kolpakot” sekä ”autotyttö”…  ”Autotytön” jälkeen Anneli pääsi jälleen keromaan äidille ”that's all right” (Mama), "kaikki hyvin äiti". Tässä alunpitäen jo 40 -luvulla sävelletystä kappaleesta on hyvä mainita myös kappaleen makeet loppu stemmat… Annelin tulkinnan ja poikien taustasoiton jo vaiettua jatkaa pojat stemmaa useita kertoja, ”that's all right, that's all right”… kuulostaa varsin hienolta!
Setin päätteeksi kulimme vielä kappaleet ”seitsemäs taivas” sekä ”mikä sun nimi on”…


Uuden rytmin rumbat…

Ahopellon kolme varttisen jälkeen Annelin ja Recados – orkesterinsa oli vuoro astella toistamiseen lavalle. Setti aloitettiin rumban -rytmein ”tahdo tietää en” sekä tämän parina kuullun ”became mucho” kappaleiden tahdissa… Rumbat olivat sitten viime kuuleman saaneet kivan lisän Pertin uusien bongojen myötä. Hyvä :-))

Anneli kyseli katsoen tanssijoihin… "onko tullut jo valsseja"... "joo... eiii"... ota nyt siitä selvää, mutta Anneli teki päätöksen että mennään valssit seuraavana.
Anneli kuulutteli rumpuihin pikkuveljensä Artun. Arttu hoiteli valssin ”ilta Skanssissa”, ja varsin hyvin hoiteli, ei siinä mitään! ”Mennään kolmekymmentä – luvulle… ei, ei mennäkään”, ainoastaan silmänräpäys… Anneli rupesi jo perumaan tuota äskeistä… ”naiset on tuollaisia, mieli muuttuu äkkiä”, Anneli jatkoi... ;-))  Loppujen lopuksi kuulimme vanhan tutun valssin ”rantakoivun alla”... Me tuumailimme keskenämme, "vielä on näemmä muutama koivu pystyssä?" ;-))

Armi & Danny - kaikki kuvat
Salasana kuviin: 10.8.2013

Hauskaa, hauskaa, hauskaa…

Kohta oli jälleen Armin ja Dannyn vuoro "astua parras valoihin". Jännityksellä jäimme odottamaan mitähän tällä kertaa tuleman pitää… toden totta ei tarvinnut kenenkään pettyä… jälleen kivoja hauskoja omia sanoituksia… naurua ja edelleen naurua, sen mukavan kappaleen sekaan... Danny antoi tällä kertaa Annelille jotain valkoista, kaiketi karkkia sekä antaen lisäksi hänelle cd –levyn kannessa olevalla hauskalla Nalle Puh –kirjojen Ihaan –kuvalla varustettuna sekä kannessa olevalla tekstillä "Ihaa (na) Anneli jne"… jotenkin näin se meni! ;-))


Annelilla sitä juttua piisasi…

Tasokkaan musan lisäksi illan keikka alusta loppuun sävytti lisäksi ilosta pursuavaa naurua, riemua, sekä Annelin hauskoja verbaalisia pikku tarinoita… mistä lie Anneli nuo pikku tarinansa aina kulloinkion keksii, tuosta noin vaan nokkelasti, suit sait! Aina ei kyllä tiedä, osaako edes arvata? Oli siinä yhdellä sun toisella naurussaan kyllä pitelemistä, Annelista puhumattakaan... Anneli on Anneli tässäkin tapauksessa… jos oikein eilis illan arvaan, tais sieltä perjantain peruutusta keikasta jäädä energiaa tälle illalle oiken roppakaupalla… huh huijaa, mutta kyllä oli kivaa! ;-)) 

Hiljaa laulaen?

Setin päätteeksi saimme kuultavaksi Annelin tapaan voimakkaasti ja suurella ammattitaidolla tulkiten hienon tutun coverin ”nousevan auringon talo”… kyllä kuulosti jälleen niin hienolta, ja mitä tule tuohon ennen keikkaa mainittuun ”hiljaa laulamiseen”, mie jo vähä tuota epäilin, kun Anneli Käenkosken lavalla kerta kapuaa! Parikseen ”nousevan auringon talo” sai Topin kappaleen ”luotu lähtemään”…

Armi valssi jälleen kehiin…

Voimakkaiden abioodien sekä Mikon kauniisti laulaman Armi -valssin tahdittamana Anneli saapui jälleen lavalle, hymyillen nätisti, ja jos oikein näimme pieni puna tais olla hänen poskillaan. Eipä silti Anneli tais olla vähän jopa hämillään tuosta orkesterinsa hänelle osoitetusta kauniista huomiosta… ”neitosista ken on kaunein, tyttö kaikkein herttaisin”… Wauu… No, Mikon laulu loppui kun Anneli riensi paikalle laittaen kämmenensä Mikon suun eteen. Tuo edellä mainitsemani puna Annelin poskissa? Me ainakin siinä eturivissä päättelimme että tuo puna tais heijastua vieruskaverini Martin punaisesta paidasta… ehkäpä nän, kuka tietää! ;-))


Setti vierähti tuntiin ja varttiin…

Encore – kappaleina kuulimme tällä kertaa Vaya Con Diosta parikin kappaleen verran ”ne na na na” sekä ”don’t cry for louie”… Näiden jälkeen kansa halusi vielä lisää… ei vieläkään päästetty Annelia tuolle "pitkälle kotimatkalle". Annelin ei auttanut kuin palata vielä kerran takaisin lavalle. Taustan ovistä näkyi että Ahopellon pojatkin tahtoivat Annelilta vielä lisää, ainakin heidän innokkaista taputuksista pääätellen! Toisille encore – kappaleille ja tämän ennätyspitkän setin lopuksi kuulimme vielä kappaleet ”kolme cowboyta” sekä ”rakkauden muistomerkki”… jess... :-))


RECADOS, KUKA KUKIN ON?

Recados – orkesterin henkilö esittelyssä on päästy yhtyeen nejänteen ja samalla viimeiseen jäseneeseen. Annelin sanoja lainatakseni, ”viimeiseen muttei vähäisempään” jäseneen mainioon pianomieheen - Jarkko Lahteen. Jos jälleen lainaisi Recadosin omia Fb –sivuja jossa Jarkko esitellään Danny "Sensei / Jarkko" Lahti ; koskettimet / laulu. Jarkko on paljasjalkaisia Vaasan poikia. Hänen muusikon uransa voidaan katsoa alkaneen jo kuusitoista – vuotiaana, aluksi lähinnä eri yhtyeissä tuuraajana. Tuurauksia Jarkko on tehnyt myös myöhemmin muun muassa Myrskylyhtylle – sekä muutaman kerran meille ”vanhassa tutussa” V.I .P –yhtyeessä jne…

Danny J. Lahti on toiminut kosketin soittajana lisäksi eri pituisia ajan jaksoja muun muassa seuraavien artistien taustalla kuten, Cat Cat, Tauski Peltonen, Marjorie jne. Hän on toiminut myös erilaisissa rokki – sekä blues kokoonpanoissa. Nykyisen varsinaisen leipätyönsä Recados – yhteen jäsenenä toimimisen ohessa hän toimii lisäksi Vaasan seudulla kuoron johtajana. Hän antaa myös piano –ja laulutunteja.

Tapsukka :-))


  

sunnuntai 4. elokuuta 2013

3.8.2013 - ANNELI - Venus Nightlife, Turku



Se on keikka "Turkkusessa"...

Lauantai-illan keikka ohjelmassa oli tällä kertaa Anneli sekä Venus Nightlife Turussa. Venus Nightlife on entinen vanha tuttu Galax. Onko nimen muutosten takana paikan omistajan – tai vetäjän muutos sitä en tarkkaan ottaen tiedä. Mutta yhtä kaikki pientä ehostusta on paikkaan tehty tuon edellä mainitun nimenmuutoksen lisäksi. Tilat ovat siistit ja kaikipuolin asialliset… :-))

Ristiriitainen Venus Nightlife…

Venus Nightlaif on mielestäni vähän ristiriitainen paikka. Tilat ovat aivan siistit ja asialliset, tunnelma ja meno kohdallaan. Mutta toisaalta tanssiravintolan puoli kakkos kerroksessa aukesi vasta kello yhdeltätoista. Recados aloitti live – musiikin vartin vaille kaksitoista ja Anneli päästettiin eka setilleen vasta "sunnuntaipäivän" puolella tarkkaan ottaen klo 00.45! Keikka-aikataulu ei ole hyvä, ei ainakaan meidän pitkämatkalaisten mielestä, ja miksi ei muutoinkaan?? :-((

Pientä häslinkiä...

Vähän aiemmin ennen kuin Recados -yhtyeen oli määrä aloittaa illan keikka, alkoi ravintolasalissa kuulua korviin koskeva voimakas yhtäjaksoinen summerin ääni. Tuolloin paikalla oli jo runsaasti tanssikansaa ja yks sun toinen heistä ei oiken tiennyt mitähän nyt pitäisi oiken tehdä. Osa yleisöstä läksi kulkemaan rappuihin kohti alakertaa ja uloskäyntiä, osa vain ihmetteli mikähän ääni tuo liene?

Kysymys kuuluukin, mitä teki tai mitä olisi pitänyt tehdä paikan henkilökunnan. Muun muassa baaritiski möi edelleen juomista aiempaan malliin summeriäänestä sen kummemmin välittämättä? Kysäisin baaritiskin tarjoilija -tytöltä, "mitä tuo ääni tarkoittaa?" "Se on palohälytys", hän vastasi jatkaen edelleen asiakkaille tarjoilua aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut… Hei haloo!! - paikan henkilökunta! Nämä tilanteet täytyy aina ottaa vakavasti ja ohjata asiakkaat kaiken varalta ulos ravintolasta. Entäs jos tilanne olisikin ollut tosi, entäs henkilökunnan koulutus, onko ajantasalla, jne! 

Tuttua touhua Annelille... noi kättelyt
ja morjestelut tutuille, ja miksei myös
noille tuntemattomille... aina onnistuu! :-))

Ralliradiota kolme päivää…

Viikolla ennen illan keikka tuli meikäläisen vietettyä kolme tiivistä päivää korva kiinni radiossa, seuraten jo perinteiseksi muodostunutta Neste rallin ralliradiota… Siellä on kiva käsinkosketaltava tunnelma ja hyvä meno, juttuineen muutoinkin… Toisaalta "Jyväskylän rallia" on tullut seurattua joka ikinen vuosi aina tuolta 60-luvulta alkaen! :-))

Mainio Recados…

Kuten tuolla aiemmin tuli kerrottua Recados aliotti osuutensa vasta vartin vaille kahdentoista, esittäen yhden hienon taidokkaan setin. Settinsä jälkeen Recados sai ansaittua kiitosta hyvistä biiseistään yhdeltä sun toisesta… eikä aiheetta, - setistä löytyi monen monta kivaa kappaletta aina Stingin ”files of gold” kappaletta myöten… nautittavaa! :-))


Annelin vuoro astua lauteille…

Olimme hyvissä ajoin varanneet ne parhaat eturivin paikat, kuten on tapana! Jokunen aika ennen kuin Annelin oli määrä astella lavalle, hän huomasi meidät ja riensi luoksemme… saimme lämpimät tervetuliais halit! Ennätimme siinä vaihtaa vielä muutaman sanasen. Annelin kertoman mukaan pääsimme hänet tulollamme pikkaisen yllättämään, ei oikein osannut meitä odottaa. :-))

Kohtapuolin Anneli kirmaisi lavalle, mutta tällä kertaa ei tullut sitä ”suojaan” kappaleen intro-osaa, vaan jotain, tai ainakin siitä tuli mieleen jokin kirkkomusiikki, ehkäpä ne urut sen teki… jatkettiin kuitenkin rytmikkäästi Anneli, Anneli, Anneli, -ja tämän jälkeen mentiin vasta siihen tuttuun aloitus kappaleeseen ”suojaan”…

Eka setillä kuulimme Annelilta aloituskappaleen ”suojaan” lisäksi muun mussa ”tanssin päivät, tanssin yöt”, ”that's all right (Mama)”, ”hullu yö”, ”blue suede shoes” sekä ”seitsemäs taivas”… :-))


”olo kuin Ruotsin laivalla”…

Annelin toinen setti aloitettiin tällä kertaa samba kappaleilla ”villi varsa” sekä parinaan kuultu Madonnan “la isla bonita”. Samba kappaleiden aikaan lavan edustalle tuli muutama nuorehko sanoisko, pikkaisen vauhdissa olevia nuoria miehiä, kuten edellisviikolla tuolla Rönnissä. Ja jotain kommenttia heitä toki oli odotettavissa, kuten arvata saattaa… ”ihana muija”… pikkaisen vielä rohkaistuna he astelivat lähemmäksi katsoen samalla tiukasti Annelin suuntaan, jatkaen edelleen ”olo kuin Ruotsin laivalla, mutta lavalla on keskivertoa parempi bändi”… Anneli näytti kavereille peukkua, tottakait!...

Seuraavaksi kuulimme kappaleet ”don’t cry for louie” sekä niin ikään Vaya Con Dios kappaleen ”ne na na na”…

”Tahdon olla sulle hellä”…

Tää on aina yhtä hyvä… Armi ja Danny duetto kuultiin tälläkin kertaa. ""Nyt mentiin jo ”aika pitkälle”… aina jopa sormuksiin asti! Armi sai Dannyltä pienen rasian, joka muistutti kovasti sormusrasiaa, tai Armi ainakin niin päätteli sitä katsoessaan… Danny jopa polvistui urkujensa takana Armin tivatassa kositko nyt häntä, kuin malliksi kosintaan… Mutta rasiassa ei ollutkaan sitä Armin ”toivomaa” sormusta vaan pikkuinen sinällään hyvin söpö kissa hätä pystyssä… Armi meinas kuitenkin, että kun se on ihana! Hymm… toisaalta olisko ollut vähän pettyneenä, näyttäen samalla tyhjää vasemman käden nimetöntään? ”Ei mua vieläkään kosittu… ehkä sitten syksymmällä”…"" ;-))

Voi teitä Armi ja Danny, ootte te sitten ihania! ;-))



Illan korkeimmat abioodit…

Jatkossa kuulimme lisäksi muun muassa kappaleet, tyylillä ja hienolla ammatitaidolla Annelilta tulkittu ”nousevan auringon talo”… kappale joka sai samalla illan korkeimmat abioodit! Setin päätteeksi mentiin rokin tahtiin, ”great bals of fire” sekä “saappaat”…

”Neitosista ken on kaunein”…

Danny ei vielä luovuttanut, vaan halusi ilahduttaa tuon lahjansa lisäksi Encore kappaleelle juuri astelevaa Armia… Danny senkin tiesi, eli tietysti tämä kaunis Armi valssi, jonka tahdissa Armi Anneli saapui jälleen lavalle… uruilla hienosti soittaen, ”neitosista ken on kaunein tyttö kaikkein harittaisin”... Hieno kaunis ele, Anneli piti aivan varmasti! Wauuu… :-))

Encorena kuultiin kaunis ikivihreä ”kuolleet lehdet”…

Tanssikansa halusi vielä lisää... Anneli oli "näppärä", ehdotti pojille josko pojat vetäisi vielä "runawayn", "olen kuullut osaavat sen hyvin vetää" kahaisi Anneli poikiaan... ja pojat teki työtä käskettyä. Anneli oli oikeassa hienosti pojat hoitivat Bon Jovin tutuksi tekemän kappaleen "runawayn"... :-))

Bon Jovi, "runaway": http://www.youtube.com/watch?v=s86K-p089R8

Kitaristimme Mikko Tirronen

RECADOS... KUKA KUKIN ON?

Tällä kertaa Recados orkesterista on esittely vuorossa kitaristi, heidän Fb – sivujaan lainaten Mikko "Heinäsirkka" Tirronen - kitarat / laulu. Jyväskylässä asustavan kitara taiturimme Mikko Tirrosen monitahoinen muusikon uran voidaan katsoa alkaneen jo vuonna 1990.

Mikko on suorittanut laajat musiikki opintonsa pääasiassa Joensuussa sekä Helsingissä. Opiskelu jaksojen kestäessä Joensuussa sekä Helsingissä yhteensä kokonaiset kuusitoista vuotta. Näiden suomessa suoritettujen opinojen lisäksi hänen opintoihin kuuluu musiikki –opinnot aina tuolla Yhdysvalloissa asti Musician’s Institutessa, Los Angelesissa, niin kutsutussa Jenkkien musa koulussa! Mikolla on suoritettuna musiikkipedagogin tutkinto 2010.

Mikko on muusikon urallaan säestänyt muun mussa seuraavia artisteja Sami Saari, Mariko, Eija Kantola, Rainer Friman, Teuvo Oinas sekä ollut mukana Sinitaivas – yhtyeessä.

Annelin nykyisen Recados yhtyeen kitaristin toimen sekä yhtyeen toisen varsinaisen laulusolistisin lisäksi Mikko tekee nykyisin pienempimuotoisia keikkoja säestäen muun muassa Tapio Leppäsen Tanja vaimoa hänen keikoillaan. Keikkamuusikko -töiden lisäksi Mikko toimii vakituisena kitaransoiton opettajana Jyväskylän Ammattiopistossa (ao), sekä kitaransoiton sivutoimisena opettajana JAMK:ssa – Jyväskylän Ammattikorkeakoulussa. Mikko toimii myös musiikki luennoitsijana.

Mikko on ollut mukana myös useissa levytyksissä sekä toiminut lisäksi levy –tuottajana.
Tuosta kaikesta - Tapsukka kyllä meinaa että Mikko on muusikko oiken isolla ÄMMÄLLÄ!! :-))

"Ikihymy" - Lasse Hyytinen & Mikko Tirronen: https://www.youtube.com/watch?v=rzSKnyFo89o

Seuraavassa tarinassa paneudutaan ”Danny” Jarkko Lahden muusikon uraan…

Pieni jaloittelutauko Jämsän Patalahdessa... hymm, oliskohan
kello näyttänyt jo tuolloin aamulla kello kuutta? 

Tapsukka kiittää ja kumartaa! :-))