Pieni juhlakeikka…
Keskiviikko Illan keikkani suuntautui kohtii Kuopiota Hotelli
Kylpylä Rauhalahtea, ja kukas muu sillä onkaan, no Annelimme tottakait, kukas muu! Kun tuota omaa keikkakirjanpitoani kattoo oli illan
keikka sanoisiko sellainen jopa pieni juhlakeikka, olihan kyseessä Annelin
keikka numero 350. Kyllä vai, aika monta Annelin keikkaa on jäänyt taakse noiden koklailla kahdeksan vuoden aikana jolloin olen matkassa ollut. Vanhaa sanontaa lainatakseni, päivääkään en vaihtaisi pois! :-))
Toisaalta jos noita tulevia suunniteltuja keikkoja vähän valottais niin lauantaina olis vuorossa
Mäntymotelli ja heti tämän perään sunnuntaina Iskelmäkonsertti Hämeenlinnassa… juu ei ollenkaan
paha, kymmenen päivää ja kuusi AM – keikkaa! :-))
Olimme hyvissä ajon perillä
Rauhalahdessa, matkassani olleiden bändiläisten kanssa. Talon tarjoama ruokapöytä
oli varsin maukas ja monesti moittimani paikan kahvikin maistui varsin hyvin!
Joten ei suuremmin valittamista... eikun illan keikkaa odottelemaan!
Innokasta tanssikansaa…
Rauhalahden aulaan oli kertynyt ainakin pari - kolmekymmentä innokasta ravintola asiakasta, jo hyvissä ajoin ennen yhdeksältä aukeavia
tanssisalin ovia. Ovien avattua Rauhalahden asiallisen oloinen ravintolasali
täyttyi ripeään tahitiin innokkaista tanssijoista, joita piisasi kookkaalla parketilla
suurin joukoin pitkälle aina torstaipäivän puolelle asti… parketilla oli menoa ja monenlaista tyyliä, mutta pääasia oli että kaikilla oli hauskaa!
Aikataulut kohdallaan…
Rauhalahdelle voi antaa
varauksettoman kiitoksen, ainakin näin keskiviikko -iltana tanssi-illan hyvästä aikataulusta. Annelin taustalla
ansiokkaasti jo keväästä lähtien toiminut Recados – yhtye aloitti soitannan
heti ovien avattua yhdeksältä ja suosikkimme hymytyttö Anneli päästettiin irti jo heti tunnin jälkeen
kymmeneltä. Kerrankin aikataulut osuvat kohdalleen, siitä pisteet Rauhalahteen! :-))
Kolme varttia mennee vauhdilla…
Mustaan kullalla koristeltuun asuun illan keikkaan sonnustautunut Annelimme saapui lavalle, tutuin Anneli, Anneli, Anneli, laulurymien tahdittamana. Monesti on tullut hämmästeltyä
miten nopeasti tuo kolmevarttinen setti oikein menee, kuten tälläkin kertaa. Tuntuu kuin
pari piisiparia on takana ja setti on jo mennyt?
Kuulimme Annelilta eka setillä muun muassa kappaleet, aloituksena kuultu
”suojaan”, edelleen kappaleet ”tanssin päivät, tanssin yöt”, ”koivukuja”, ”tahdo
tietää en”, ”besame mucho”, ”kaksi kolpakkoa”, ”auto tyttö”, ”jambalaya” sekä "That's
All Right (Mama)"… ja yllätys, yllätys setti meni siitä vaan, kuin
siivillä. Mutta mahdottoman kivaa oli… :-))
Aina hymyssä suin…
Toinen setti pääsi käyntiin
kappaleilla ”kuolleet lehdet” ja ”niin paljon kuuluu rakkauteen”. Aloitusparin
perästä saimme kuultavaksi kappaleet ”villi varsa”, ”la isla bonita”, ”don’t
cry for louie”, ”ne na na na”, valssit ”Uralin pihlaja” sekä ”rantakoivun alla”.
On hauska aina seurata Annelin laulua, hän laulaa aina hymyssä suin… tuon
kauniin hymyn hän suo kaikille, seuratessaan meitä faneja sekä lavalla
pyörähteleviä tanssijoita… Hymy on Annelin lahja, lahja jolla hän valloittaa kuulijoidensa sudämet! :-))
Voi tuota Dannya… :-))
Oli jälleen Armin ja Dannyn
vuoro… vanhaa tuttua rentoa laulantaa, kuin ystävykset konsanaan. Välistä hauskoin omin sanoituksin, jota on aina yhtä hauska seurata. Armin
ja Jarkon hauskat sanailut saavat väliin pienet naurun herahdukset. Jarkolla oli tälläkin
kertaa antaa Armille jo tavaksi muodostunut jokin pikku lahja. Jarkolla oli tuo Armille varaamansa lahja vieressään lattialla. Kun Jarkko noukki lahjan lattialta, ei Armi voinut olla tuota huomaamatta. Armilla oli hauska ilme… hivenen päätään
pyöritellen, että mitähän tuo Danny nyt taasen on keksinyt, aivan kuin, hymm... voi tuota Dannya… :-))
Danny ojensi Armille
sellofaaniin käärityn koristekynttilän, ”romantiikkakynttilän”, kuten Danny
tuoa Armille ojentamaan kynttilää nimitti…
Setin päätteeksi kuulimme
reippaat ”ihoissa on virtaa” sekä ”great balls of fire”…
Seitsemännessä taivaassa…
Encore kappaleina saimme vielä
kuulla kappaleet ”nousevan auringon talo” sekä Annelin viimeisimmän pitkäsoiton
nimikko kappaleen ”seitsemäs taivas”… kyllä vain, mekin oltiin, myös siellä seitsemännessä
taivaassa!!
Kiitos ihanalle suosikille Annelille, oot sie kiva! :-))
Kiitos myös kaikille kivoille keikkakavereille seurasta, sekä kiitos bändille!!
Kiitos myös kaikille kivoille keikkakavereille seurasta, sekä kiitos bändille!!
Tapsukka :-))