sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

2.3.2013 - ANNELI - Iso Valkeinen, Kuopio




Suunta kalakukkojen kaupunkiin…

Illan keikkamme suuntautui Kuopioon Iso Valkeiseen. Eilinen keikka Iso Valkeisessa oli kohdaltani jo kahdestoista, ja Anneli keikkojen osalta keikka numero seitsemän. Tavanomaisen "kokoontumisajomme" jälkeen matkaan tutulta Vaajakosken apsilta kohti Savon-maata kalakukkojen kaupunkiin Kuopioon. Matka hoitui rattoisasti kelin myös tällä kertaa suosiessa matkan tekoamme…



Anneli & Avenue…

Annelin keikka, muttei tällä kertaa ei aivan tavallinen. Annelia säesti Anniinan taustalta tuttu Avenue orkesteri. Avenue tulee säestämään Annelin taustalla tulevan huhtikuun loppuun saakka, jonka jälkeen Annelin oma orkesteri astuu jälleen remmiin. Annelin ja Avenuen keikka oli järjestyksessään ensimmäinen ja siihen nähden heidän yhteistyö sujui vallan mainiosti. Annelin välistä kädellään ohjaten missä milloinkin mennään jne. Tämä osaaminen ilman harjoittelua on sitä ammattitaitoa jos jokin! :-)

Tai jos tarkkaan mustellaan Annelin ja Avenuen eilisiltainen keikka rupeama taitaapi olla järjestyksessään ehkäpä jopa toinen? Kyllä vain jos mennään joitakin vuosia taaksepäin, eli tämä ensimmäinen Avenuen kanssa ollut keikka oli Oulun Möljällä kohtapuolin jo seitsemän vuotta sitten heinäkuussa 2006. Toki Avenuen kaikki soittajat ovat tämän jälkeen vaihtuneet, mutta Annelin säestäjänä oli sillonkin Anniinan taustalla ollut Avenue! ;-))

”Illan tätiartisti Anneli Mattilaa…”

Avenue aloitti osuutensa kymmeneltä ja Anneli päästettiin irti yhdeltätoista… ”Illan tähtiartisti Anneli Mattilaa… juuri näin tiedätte mitä tehdä”, kuuluteltiin Anneli Avenuen toimesta lavalle, viitaten siinä samalla esittelyssään meidän kaikkien raikuviin tervetuliais- abioodeihin... ”juuri näin tiedätte mitä tehdä”!

Aloituksena soi kuten viime aikoina on Annelilla tapana ollut kappale ”suojaan”, tämän perään parinaan niin ikään Annelin eka levyltä kappale ”tanssin päivät, tanssin yöt”. Toisessa parissa kuulimme kappaleet ”planeetat kohdallaan” sekä ”jambalaya”. Eka setillä kuulimme lisäksi muun muassa kappaleet ”rakkauden muistomerkki”, ”laivat”, ”kolpakoita kaksi”, ”autotyttö”, ”besame muсho” sekä ”tahdo tietää en”…



”haitari rokkia”…

Ja vielä lisää… saimme kuultavaksi vielä oikein kunnon rokit, kappaleissa ”blue suede shoes” sekä ”that's all right (Mama) – kaikki hyvin äiti”, kuten Anneli tämän kappaleen meille tapaa esitellä. Anneli kertoili ennen noita mainitsemiani rokki kappaleitaan jotenkin tähän tyyliin: ”Olen keikkaillut jo yli yhdeksän vuotta eikä minulla orkesterissa ole koskaan aiemmin ollut hanuria”, katsoen ja viittoillen samalla Avenuen kiippari- haitaristi Purolan Antin suuntaan. ”Nyt sitten kuulemmekin oikein kunnon haitari rokkia, ekaksi kappalessa blues sude shoes”, jatkoi vielä Anneli pienen tarinansa perään… ja eikuin haitari rokit soimaan! :-))



Makeeta rautalankaa…

Setin päätteeksi saimme kuultavaksi coverin piisin tuolta Hollannin maalta ”don’t cry for louie”. Kappale sai parikseen makeen rautalanka tyyppisen sovituksen vanhasta tutusta Tapsukan suosikki kappaleesta ”mustat silmät”… liekö Mikon ”vanhoja” sovituksia? Jokatapauksessa makee versio hyvästä piisistä! :-))

Anneli oli kuin lentoon lähdössä…

Toinen setti aloitettiin siitä mihin eka setillä jäätiin – aivan, Anneli oli edelleen kuin lentoon lähdössä, välistä hauskasti pyörähdellen ja kepeitä tanssiaskeleita mallaten jne! ;-))

Sitä kait se kahden viikon keikkatauko teettää, ja vielä uudet soittajatkin lisäksi vierellä, antaa virtaa ilman muuta lisää. Toki ei sovi unohtaa solistimme Annelin loputonta riemukasta esiintymisviettiä kun kerta esiintymään pääsee… eli kuten tuo otsikkokin kertoo, Anneli oli välistä kuin lentoon lähdössä. Kun tuon Annelille keikan jälkeen kerroin, oli Anneli tuosta lentämisestä aivan sama mieltä, ja sain siihen lisäksi vielä tämän Annelin kauniin hymyn päälle. Jee jee!! :-))

”ei oo liian pitkä matka, - viisi tuntia meni”…

Toisella setillä kuulimme aluksi kappaleet järjestyksessä ”ihoissa on virtaa” ja ”liian pitkä matka kotiin” vaikka Anneli tapansa mukaan omalta osaltaan jälleen tuon liian pitkän matkan kiisti kokolailla tähän tyyliin, ”ei oo liian pitkä matka, - viisi tuntia meni tullessa eikä matka meinannut loppua sitten millään”. Anneli on Anneli! ;-)) 

Lisäksi kuulimme kappaleet edelleen järjestyksessä ”seitsemäs taivas”, ”mikä sun nimi on”, meidän ikioma stemma kappaleemme ”ne na na na” jossa mekin pääsimme jälleen osingoille vieressä seisoneen ”helpon Martin” johdolla! Edelleen kappaleet ”täysi kuu”, ”luotu lähtemään” sekä ”nousevan auringon talo”. Viimeisenä kappaleparina Anneli tais laittaa Avenuen pojille pikku yllärin. Yllärin joka ei tainnut kuulua alunpitäen kaavailtuun keikkalistaan, kappale ”bals of fire great”, mutta ammattitaidolla sekin meni varsin hienosti, kuten arvata saattaa!




”Kiitos kivaa oli”…

Anneli kiitti paikalle saapunutta runsaslukuista yleisöään nätisti hymyillen, ”kiitos kivaa oli”… setin päätteeksi kuulimme vielä Annelilta kappaleen ”saappaat”…

Kuuntelimme henkeä pidätellen…

Ensimmäisenä encore kappaleena saimme Annelilta kuultavaksi aivan huikean ja henkeäsalpaavan tulkinnan kauniista cover- kappaleesta ”kuolleet lehdet”… se oli hieno hetki, hetki joka kruunasi tämän hienon keikka-illan taitavan Annelimme seurassa. Todella huikeen hieno veto, me kuuntelimme hiljaa henkeämme pidätellen Annelin arvatenkin suoran sydämestä tullutta tunteikasta kappaleen tulkintaa, Wauu… :-))

Kiitoksia: Tapsukka :-))
   
      

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti