lauantai 19. lokakuuta 2013

18.10.2013 - ANNELI - Iskelmäravintola Nightclub Tähti, Tampere



Anneli, iskän tyttö…

Vauhdikas koko vuoden jälleen kestänyt keikkarundimme jatkui tällä kertaa Tampereella hienossa Iskelmäravintola Nightclub Tähdessä. Keikkamatkaamme saatteli syksyn ensimmäiset talvikelit… oli kylmää, märkää, välillä jäistä sekä pimeetä täydestä kuusta huolimatta. Tähän on kait pikkuhiljaa jälleen jo totuttava. Matkassa olimme isolla joukolla auto täynnä innokkaita keikkailijoita…

Anneli oli puolestaan saanut nyt toisen kerran perätysten matkaseurakseen oman iskän. Ja mikä ettei näin se varsin hyvin käy. Jos olen oikein ymmärtänyt, Anneli on muutoinkin ollut aina iskän oma tyttö! Tuosta iskän omasta tytöstä vois kertoo pikku tarinan tuolta vuosien takaa: Pikku Anneli tykkäs kertoman mukaan touhuta kaikkee kivaa iskän seurassa, kerätä vaikka ruuveja ja muttereita verstaan lattialta jne, toisin kuin vanhemmat sisarensa… Kerrotaan muun muassa tapauksesta kun pikku Anneli oli kerrankin sanonut iskälle jotenkin tähän tapaan… ”pitäisköhän meidän lähtee kattoo onkohan noi akat laittanu meille ruokaa”… Näin Anneli tuolloin, iskän pikku tyttö... ;-))

Pieni sivuheitto tähän väliin… tuosta ylläolevasta tulee eittämättä mieleen omat kokemukset nuorimman tyttäreni kanssa, hän oli ja on edelleen isin tyttö viimeisen päälle. Kyllä hän iskälle kelpaa!!


Tyylikäs Tähti…

Mutta jos palais jälleen asiaan, ja illan keikkaan… Mielestäni Tampereen Iskelmäravintola Nightclub Tähti on yksi tyylikkäimmistä tanssiravintoloista jossa olen onnistunut käymään. Eikä vähiten noiden koko ravintolasalin mitalla upeasti avautuvien kaupunkimaisemien vuoksi… muutoinkaan paikassa ei ole suuremmin valittamista, kaikki on kokolailla kohdallaan! :-)) 

”Anneli fanclub… ketä te ootatte”…

Paikan "tiskijukan" toimesta kuulutettiin Anneli ja Recados lavalle, ”Anneli Mattilaa ja Recados”… Recadosin poikien astuessa ekana lavalle, lavan edustalta sekä tanssijoinen joukosta kuului bändin pojille ansaitut abloodit. 

"Tiskijukka" löi vielä lisää vettä myllyyn katsellen samalla meitä kohden lavan edustalla olleita kaikkein innokkaimpia Anneli faneja… ”Anneli fanclub… ketä te ootatte, ketä te ootatte”… ja johan ryhtyi abioodeja löytymään oikein kunnolla samalla rytmikäs kutsuhuuto ”Anneli, Anneli, Anneli”… sitä tietysti odotamme! 

Taattua hyvää meininkiä…

Saimme Annelin lavalle, hänen aloittaessa osuutensa tutusti kappaleella ”suojaan”. Eka setillä kuulimme lisäksi vielä kappaleet ”tanssin päivät, tanssin yöt”, ”planeetat kohdallaan”, ”Jambalaya”, ”tahdo tietää en”, ”besame mucho”, "that's all right (mama)", ”blue suede shoes”, “kymmenen kolpakkoa”, ”autotyttö”, ”seitsemäs taivas” sekä setin päättänyt ”rakkauden muistomerkki”…

”Jambalaya - kollikissa”…

Tuo eka setillä kuultu "vanha kunnon Jambalaya” – kappale on noussut Recados orkesterin myötä aivan uusiin sfääreihin… todella makeeta live menoo! Annelin taidokkaat tulkinnat toki tiedetään, mutta aivan uutta ilmettä vanhaan tuttuun kappaleeseen on saatu edellisen kesän ja tään syksyn aikana Recadosin myötä… hurjaa hienoa kilpasoitantaa välisooloissa ja kaikkee muuta, voi piano ja kitarankieli parat. Kaiken kukkuraksi tämä hauska ”villikissan” pitkä naukaisu miauu... vielä päälle. ”Jambalaya tanssii hän notkein lantein, merimiehet lyö tahtia kipein rantein. Sataman kapakan villikissa… miauu!!… tuijottaa, ”jne… Annelin mukaan tuo naukaisu kuulosti lähinnä... "kollikissalta", heh hee... mutta tais Anneli oikeessa olla! ;-))

Jambalaya juhanusaatolta, mutta ilman sitä "kollikissaa!" Anneli Mattila & Recados, "Jambalaya" 



33 –vuotis hääpäivän kunniaksi…

Toinen setti aloiteltiin upeesti vanhalla ranskalaisella ikivihreällä ”kuolleet lehdet”. Jatkoa seurasi kappaleessa ja samalla tuo tuleva kappale oli Annelilta ja Recados bändiltä onnittelutoivotus keikkaystävilleni Tarjalle ja Martille heidän 33-vuotis hääpäivänsä kunniaksi ”niin paljon kuuluu rakkauteen”… :-))

”ne on kyllä pesty!”…

Kohta olikin jo Armin ja Dannyn dueton vuoro… aluksi Anneli vähän pohdiskeli ”onkohan tää jotain doco -humppaa”… "Jarkko esittää Dannya ja minä olen melkein Armi... tahdon olla sulle hyvin hellä”, – kappale joka ei tainnut mennä aivan tuon totutun ”käsikirjoituksen” mukaan… Danny lauloi, ”tahdon sulle kaiken antaa”, kaivaen samalla takin taskusta ja ojentaen Armille ryppyisen näköisen suklaapatukka pakkauksen… ”helliä sua suklaisella patukalla, mutta söin sen jo tulomatkalla”… no ei tässä hätää, toi tais olla vaan pelkkä älytys Dannylta, ja olihan Dannylla loppujen lopuksi sentään cd-levy Armille antaa…

Mutta mitä tuon jälkeen teki Armi, hän tahtoi myös jotain antaa! Hän ojensi juuri Mikolta saadut miesten harmaat kalsarit, heilutellen niitä ilmassa ja ojentaen ne lopuksi Dannylle… mistä lei noi kalsarit olivat löytyneet siitä ei taidettu päästä yhteisymmärrykseen, mutta olivat kuulemma Armin mukaan puhtaat… ”ne on kyllä pesty!”… ;-)) ;-))


"vanhat kunnon rokit”…

Toisella setillä kuultiin vielä lisäksi kappaleet ”liian pitkä matka kotiin”, ”nousevan auringon talo”, "luotu lähtemään”...  sekä seuraavana kuultu, Annelin sanoja lainatakseni ”sitten mennään oikein vanhat kunnon rokit”. Noista kunnon rokista kuulimme ekana, mikä ettei, vanha kunnon rokki Jerry Lee Lewisin tapaan ”great balls of fire” kappale jonka parina kuulimme kappaleen setin päättänyt ”saappaat ampuu lujaa”…

”Hullu yö”…

Encore piiseihin Anneli joutui palaamaan kahdesti. Encore kappaleina kuulimme ”ihoissa on virtaa”, ”kolme cowboyta” sekä toisella Encore käynnillä kuin pisteenä iin päällä ”hullu yö”!

Tapsukka kiittää! :-))
    
    




lauantai 12. lokakuuta 2013

11.10.2013 - ANNELI - Tanssikrouvi, Häijää


tapsukka.kuvat.fi

Annelilla paljon tuttuja...

Recadosin tutun kutsu laulun Anneli, Anneli, Anneli, saattelemana Anneli kirmaisi tuotapikaa lavalle… tuttu ”suojaan” kappale alkoi soimaan Annelin laulaessa ja samalla katsellessa lavan suuntaan ketähän tällä kertaa saapunutkaan paikalle. Ja näkyihän niitä Annelille tuttuja lavan edustalla sekä tanssiparketilla siellä sun täällä… Kuten niin monesti aiemmin Annelilla meni eilen keikan aluksi pari kolme kappaletta tututtuja morjestellessa… kaikille kaunis hymy... käsi pystyssä, milloin mihinkin suuntaan... :-))


Eka setillä saimme tämän aloituskappaleen ”suojaan” lisäksi kuultavaksi kappaleet muun muassa ”liian pitkä matka kotiin”, ”planeetat kohdallaan”, ”jambalaya”, ”tahdo tietää en”, ”kaksi kolpakkoa”, ”autotyttö”, ”seitsemäs taivas”, ”great balls of fire” sekä “saappat, these boots are made for walkin”…    

Tyttöjen päivä…

Eka setillä tuli jossakin vaiheessa puheksi että tänään vietetään kansainvälistä tyttöjen päivää. Setin päättäneet ”saappaat” kappaleen päätteeksi Anneli otti kiinni tuosta kansainväkisestä tyttöjen päivästä… itse varsin nokkelana tyttönä… ”me lähetään tauolle pitämään poikien kanssa tyttöjen iltaa!” Annelin kulkiessa kohti takahuonetta käsi kädessä bändin rumpalin ”Pertti – tytön” kanssa, jolla nimellä Anneli tapaa välistä Perttiä kiusoitella.... kyllä Anneli osaa! ;-))

”Karvian englantia”…

Toinen setti aloitettiin hienosti Annelin kauniilla tulkinnalla ikivihreästä kappaleesta ”kuolleet lehdet”. Kappale sai parikseen ”niin paljon kuuluu rakkauteen”. Seuraavana oli samban vuoro ”villi varsa”… jotenkin tuo alkio meitä jälleen hymyilyttää kun Annelia ketselimme… Annelin itse pikkaisen puristellessa päätään meidän hymyilylle, ee ee...! Ja jatkoa seuraa: ”Seuraavana kuullaan Karvian englantia, la isla bonita”, näin Anneli esitteli toisen sambansa…




”Onko mua taas huijattu”…

Seuraavana oli valssien vuoro… Anneli alkoi kuin ääneen mietiskellä, miltähän ajalta mahtaakaan olla tuo seuraava kappale ”Uralin pihlaja”… ”kolmekymmentä – luvulta, vai, korjatkaa jos olen väärässä... vai onko mua jälleen huijattu”, jatkoi Anneli edelleen ja syystä tai toisesta yhtä aikaa vilkaisten Mikon suuntaan, noo… ;-))

Toisena valssina kuulimme ”ilta Skanssissa”… jälleen kuultiin todelle upeata meininkiä koko lavan täydeltä. Annelin tummaa kaunista laulua säesti makee Jarkon piano, josta erityisesti pidän, sekä kappaleeseen kuin pisteenä iin päälle Recadosin kaunis neliääninen tausta laulu… aivan upeeta meininkiä! :-))

Setillä kuultiin lisäksi vielä tuo monesti kehumani Armin ja Dannyn duetto ”tahdon olla sulle hyvin hellä”… tää on aina yhtä riemastuttava esitys kun Armi ja Danny päästetään irti! :-))

Jatossa saimme kuulla vielä kappaleet ”ihoissa on virtaa”, upee ”nousevan auringon talo” sekä "luotu lähtemään” joka päätti tyylillä toisen setin…



”Armi, Armi missä on se Armi”…

”Armi Armi missä on se Armi… kyselivät Recadosin pojat yleisön antaessa abioodeillaan Armille lisää vauhtia… Armi suorastaan juosta kipaisi takaisin lavalle… encore kappaleina kuulimme tällä kertaa Vaya Con Diosta ”don’t cry for louie” sekä “ne nan a na”… 

Teveiset iskä Aarnolle, palataan vielä niihin lehtiasioihin!  :-))

Tapsukka kiittää! 

  

............................................................................................................................................


Sitten ikävää kerrottavaa:


Rikollista ja törkeätä…

En kovin mielelläni näistä kerro. Mutta nyt taitaa olla jo korkea aika meihin kohdistuneista ilkivallan teoista kertoa vähän laajemmalle porukelle.

Autoihimme kevään jälkeen kohdistuneet ilkivalta teot saivat valitettavasti jatkoa eilisiltana Tanssikrouvin keikalla. Tästä tapauksesta lisää vähän tuonempana. Käsittelen tässä tekstissäni useilta osin minua ja keikkaystäviäni monikko muodossa. 

Meitä on näköjään joka lähtöön, on meitä jotka käy keikoilla, nauttien Annelin hienoista keikoista, tavaten noilla keikoilla vuosien varrella monia tutuksi käyneitä kivoja keikkaystäviä. Kaiken kaikkiaan olemme keikoilla pitämässä hauskaa! Valitettavasti meidän joukossamme on jokin tai joitakin jolle hauskanpitomme tuntuu olevan aivan liikaa… 

Liekö kateuden kavala kyy?

Hauskanpitomme aiheuttaa näköjään suunnatonta kateutta, mitään muuta yhteistä selittävää tekijää en osaa oiken ajatella. Nämä "kateelliset kaverit" ovat valmiita käytämään jopa rikollista toimintaa päästäkseen meistä eroon rikkomalla autojamme, näin tämän itse tulkitsen. Vaarantaen samalla meidän kaikkien kyydissä olevien henkeämme. Autoistamme on keikkapaikkojen parkkipaikoilla löysätty pyörän pultteja tai irrotettu pultit kokonaan. Onneksi mitään henkilövahinkoja ei ilkivallan toimenpiteet eivät ole aiheuttanut. Lisäksi omaa autoani on naarmutettu kummastakin kyljestä sekä takanurkasta…

Aurasta kaikki alkoi…

Nämä meihin kohdistuneet ilkivaltatyöt sai alkunsa Auran Nuortentalon parkkipaikalla viime huhtikuussa. Autostamme oli tuolloin irrotettu takapyörien pultteja, osa irrotetuista pulteista oli lisäksi heitetty menemään. Tuo teko huomattiin onneksi jo parkkipaikalla parin kurvailun jälkeen, omituisena kolahteluna. Kotiin päästiin kolme pulttia kutakin pyörää kohti. Kyytiläisiä meitä oli tuolloin yhteensä viisi keikkailijaa.

       
Auran ilkivalta teko sai jatkoa muutaman viikon jälkeen Kukonhiekan parkkipaikalla Saarijärvellä. Tuolloin omaa autoani naarmutettiin jollakin teräaseella kummaltakin sivulta ja samalla oli irroitettu toisesta takapyörästä kaikki pultit. Havaitsimme myös tällä kertaa pyörän irrotuksen jo parkkipaikalla ennen liikkeelle lähtöämme. Ensimmäisen henkilön astuessa autoon, auton tuolloin pudotessa alaspäin jääden vanteestaan jarrurummun varaan. 

Poliisi ja vakuutusyhtiö ovat kiinnostuneita tästä tapauksesta. Joutuihan vakuutusyhtiö maksamaan autoni maalaamisesta noin 1000 euroa. Vakuutus korvauksen ehtona on ilkivallassa rikosilmoituksen teko Poliisille. Poliisi on noiden naarmujen lisäksi kiinnostunut tietysti myös meihin kohdistuneiden henkilövahinkojen tuottamisen yrityksestä, kuka tai ketkä olivat asialla. Kukonhiekan tanssipaikan pitäjien kertoman kukaan tämä oli ensimmäinen ja ainut kerta kun heidän parkkipaikalla on autoja turmeltu, tai muutoinkaan toimittu rikollisesti.

Palataan sitten siihen jo ylempänä mainittuun viimeiseen ilkivallan tekoon. Ilkivallan teko tapahtui eilen Häijäällä Tanssikrouvin parkkipaikalla. Edelleen kohteena oli automme. Tälläkin kertaa keikan aikana ilkivallan tekijät olivat löysänneet automme toisesta etupyörästä kaikki viisi pulttia, noin parin kierroksen verran kutakin pyörän viidestä pultista. Ehdimme ajaa jo muutaman kilometrin ihmetellen aluksi vaimeaa kolinaa joka kuului jostakin… sitten meillä sytytti, pyörä irti! Pysähdyimme ja näinhän se jälleen oli, toisesta etupyörästä oli pultit löysätty!

Mielestäni varsin kuvaavaa oli eilis illallan keikkakaverini toteamus, "aikovatko he todella tappaa meidät kaikki!"  

Herää kysymys, miten on selitettävissä että juuri nämä meidän autot ovat joutuneet jo kolmannen kerran ilkivallan kohteeksi noiden satojen ja satojen muiden autojen joukosta. Ainoastaan meidän autot. Se tuskin voi olla pelkästään sattumaa. Tietääkseni poliisin tietoon ei ole tullut muita vastaavia ilkivallan tekoja tanssipaikkojen taholta jossa olemme olleet mukana, lukuun ottamatta kevätkesäistä Esakallion lavaa jossa oli rikottu useita autoja, ehkäpä tuolloin vain sattumanvaraisesti. Toisaalta tulee myös miettineeksi mikä on huvitilaisuuden järjestäjien vastuu heidän parkkipaikallaan tai pihapiirissä?

Iljettävää ja törkeätä…

Keikoilla sattuu joskus jotain muutakin epämukavaa, kuten jotkut alentavat ja iljettävät huudahdukset, kantautuen monen keikoilla mukana olevan korviin, aina lavalle asti, ”haluun pi**ua”, tai jotain muuta vastaavaa törkyä… Tuollainen käytös on iljettävää ja alentavaa eikä suinkaan vähiten lavalla tuolloin esiintyvää Annelia kohtaan… todella iljettävää! :-( Onneksi tämä on aika harvinaista mutta kuitenkin...

Sanavalinnalla parin viikon takaa Kuopiossa: "Näytetään niille"... jos ja kun nämäkin veijarit, ketä lienevät, haluavat noilla meihin kohdistuvilla rikollisella teoillaan karkottaa meidät kokonaan pois suosikkimme Annelin keikkakuvioista. He ovat pahasti erehtyneet!

Juna meni jo…

Miksi joku tai jotkin lähtee noiden yllämainittujen rikosten teille? Jos noilla kaikilla ilkivallan teoilla on vaikkapa tarkoitus päästä valloittamaan suosikkimme Annelin sydän, raivaten meidät pois tieltään… me emme ole heidän tiellään ja toisaalta ei tarvitse olla mikään selvinnäkijä eukko... on varsin helppo arvata, juna meni jo!

Mainittakoot että tämä teksti on saatettu poliisin tietoon!


Tapsukka edelleen :-))