Kolmatta Tähteä viedään…
Sitten viimevuoden syyskuun palasin jälleen Annelin
keikalle Tampereelle ja siellä tarkemmin ottaen hiljakkoin remontoituun siistiin iskelmäravintola Nightclub Tähteen… Entinen legendaarista Hämeensilta nimeä kantanut ravintola on ollut avattuna syksystä saakka tällä uudella nimellä Iskelmäravintola Nightclub Tähti. Jo edellä mainitun Annelin keikan lisäksi olen vieraillut uudessa tylikkäässä Tähdessä myös yhdellä isosisko Annen keikalla, joten kolmatta Tähti keikkaa viedään...
"Tähdet kohdallaan"…
Anneli pääsi aloittamaan osuutensa puoli kahdentoista
aikoihin, ja tutusti vanhalla kunnon ”suojaan” kappaleella. Kappale sai tällä
kerta parikseen viimeviikkoina harvemmin keikoilla kuullun Annelin Syksyn Sävel –kappaleen
”sun”. Aloitusparin jälkeen seurasi kappaleet ”planeetat kohdallaan, -vai pitäisikö tällä kertaa sanoa, tähdet kohdallaan”, kun kerta Tähti -ravintolassa kerta ollaan, no samapa tuo. Se sai joka tapauksessa parikseen kappaleen tuolta rapakon takaa ”jambalaya”.
Seuraavana oli vuorossa rumbat joiden jälkeen saimme kuultavaksi Randelinin Kaken tutuksi tekemän kappaleen ”juhannusyö” parinaan kappale ”tanssin päivät,
tanssin yöt”.
"Harjoiteltu vuosia"...
Anneli: ”Seuraavana otetaan sambat, ekana samba sielu salamoi... se on alkuperältään Espanjalainen kappale, ja tulee Espanjaksi”… Anneli jatkoi siitä edelleen, pikkaisen itseironiaa mukana jotenkin tähän tyyliin, ”ja tuota Espanjan kieltä on harjoiteltu vuosia”, samalla meidän suuntaan hauskasti vilkaisten, jatkaen edelleen, ”toivottavasti paikalla ei ole ketään joka hallitsee hyvin Espanjan kieltä… ;-))
"Harjoiteltu vuosia"...
Anneli: ”Seuraavana otetaan sambat, ekana samba sielu salamoi... se on alkuperältään Espanjalainen kappale, ja tulee Espanjaksi”… Anneli jatkoi siitä edelleen, pikkaisen itseironiaa mukana jotenkin tähän tyyliin, ”ja tuota Espanjan kieltä on harjoiteltu vuosia”, samalla meidän suuntaan hauskasti vilkaisten, jatkaen edelleen, ”toivottavasti paikalla ei ole ketään joka hallitsee hyvin Espanjan kieltä… ;-))
”Villi
varsa”…
”Sielu salamoi” sai parisen Annelin omalta levyltä tutuksi tulleen kappaleen ”villi varsa”. Anneli: ”Tämä villi varsa kappale on omistettu isosisko
Annelle”... näin Anneli heitti kuin pikku "haasteen" mukana keikalla - ja niin ikään kuulolla olleelle Anne –
siskolleen. Mutta jos meiltä tuosta villi varsasta kysyttäis, meille ei ole epäilystäkään,
Anneli on meille se ”ainut ja oikea” villi varsa! Muuten, jos oikenen arvaan siskojen
leikkimielinen kisa jatkuu… :-))
”Laula
Belgiaksi”…
Toinen setti alkoi jälleen kauniisti kappaleella ”kuolleet
lehdet”, kappale joka sai parikseen kappaleen ”tien kuningas”. Anneli esitteli
seuraavaksi yhtä omaa suosikki kappalettaan Belgialais – yhtyeen hittipiisiä ”don’t
cry for louie”, joka tulee tietenkin suomen kielellä kuten Anneli esittelyssään kertoi, mutta Pekkapa heitti Annelille sieltä takaa, ”vedä
se Belgiaksi”… Tuo tais tulla aikalailla puskista, ja sitä "mietittiin" hymyssä suin Pekan ja Annelin toimesta mutta ei taida sentään onnistua, joten suomeksi tulee… mitenkähän olis muuten se Espanja? ;-))
Jatkossa saimme kuultavaksi lisäksi kappaleen ”mustat silmät”,
sekä sitten muutaman keikan mainion Annelin oman levytyksen ”hei pianomies”. Lisäksi kuulimme vielä tutut rokki –
kappaleet ”great bals of fire” sekä “saappaat”.
Ja totta kait tälläkin kertaa tuli myös hieno yksi Annelin p-ravureista ”nousevan
auringon talo”…
Anneli toistamisen lavalle…
Encore piisejä saimme jopa
kolmen kappalein. Ekaksi vanha tuttu Annelin levyttämä kappale ”ne na na na,
jota seurasi kappale ”liian pitkä matka kotiin”… ja ei tämä vielä tähän jäänyt,
vaan Anneli taputettiin vielä toistamiseen areenalle. Riemukkaan keikan
päätteeksi kuulimme Annelin oman levyn kappaleen, lopussa hauskalla pienellä ”hengähdys tauolla”… naura sekä laula, ja oiken kunnolla yhtä aikaa, ei oo kovin helppoo... mutta tulihan se sieltä, hyvä Anneliii.. :-))
Tapsukka :-))
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti