![]() |
Aivan makee... jee... :-)))) |
Annelin ekalle Revontuleen…
Eilen korkattiin vuoden eka keikka Häijään
Tanssikrouvilla Annen seurassa, ja heti eilen perään päästettiin sisko tyttö Anneli irti
Revontulessa…
Hankamotelli…
Kokoontuminen vanhalla tutilla porukalla Martin ja Tarjan kanssa Vaajakosken
apsilla josta otimme suunnan kohti Hankasalmea ja Revontulta. Revontuli on paikkana jo yli
neljänkympin iässä. Hankasalmella syntyneenä ja nuoruus ajan viettäneenä
muistan paikan joka silloin oli kooltaan vain murto-osan nykyisistä Revontulen hulppeista
tiloista. Käytännössä aikoinaan Hankamotelli nimeä kantava rakennus oli koknaisudessa tämä nykyinen mutterin muotoisen ravintola-osa. Eipä juuri muuta. Silloista tilaa
koristi mutterisalin keskellä oleva iso takkarakennelma…
Tapsukkaa jälleen muistettiin…
Vippi aloitti live musiikin yhdeksältä ja Anneli astui
kehiin yhdeltätoista. Annelimme väri oli tällä kertaa punainen, aina korviksia
ja hius - ja rannesomistetta myöten. Anneli aloitti tutusti ”suojaan” kappaleella”...
Anneli: ”Seuraavana otamme
niin ikään kappaleen minun ensimmäiseltä levyltä, kappale joka on osoitettu
Tapsukalle tuossa edessä… ”tanssi päivät, tanssin yöt”. Tapsukka kiittää! :-))
”Ei
maailmanloppu tullutkaan”…
Jatkoa seurasi kappaleessa ”planeetat kohdallaan”… ja
kuten Annelikin sen kappaleensa yhteydessä mainitsi, ei sitä ennustettua mailmanloppua sitten tullutkaan, vaan planeetat ovat edelleen kohdallaan. Jos nyt oikein muistan olikohan se nyt Maya – intiaanien
ennustama maailmaloppu menneellä joulukuulla johon Anneli tuossa viittasi.
Planeetat ovat siis kohdallaan, kuten myös tänä iltana meille täällä Revontulessa… siellä se näkyy meidän oma Anneli – kiintotähtemme myös tuikkivan iloisesti lavalla meidän kaikkien suureksi riemuksi… :-))
Planeetat ovat siis kohdallaan, kuten myös tänä iltana meille täällä Revontulessa… siellä se näkyy meidän oma Anneli – kiintotähtemme myös tuikkivan iloisesti lavalla meidän kaikkien suureksi riemuksi… :-))
”Huh
huii”…
Jatkossa kuulimme hyvät nojailu kappaleet rumbat ”besame
mucho”, sekä Anneli eka levyltä Vaya Con Dios -cover ”tahdo tietää en”. Näiden
jälkeen laitettiin reippaasti humpaksi vanhoissa tutuissa kappaleissa ”kaksi
kolpakkoa”, sekä toisena humppana ”autotyttö”… niinpä niin, eli meidän mielestä kappale
”mersutyttö”. Vauhtia ainakin tais ”mersutytöllä” piisata kun kappaleen
lopussa Anneli totesi pienen huokauksensa perään, ”huh huii”… ;-))
Eka setillä kuulimme lisäksi kappaleet ”rakkauden
muistomerkki”, ”ilman sua jaksaisi en”, ”don’t cry for louie”, ”mustat silmät”,
rokit ”blue suede shoes” sekä setin
päättänyt, ”kaikki hyvin äiti, that's all right mama". Jess!
”ei mee kun viisi sekuntia”…
Anneli saapui jälleen lavalle
aloittaen illan toista settiään, taidokkaasti kappaleella ”kuolleet lehdet”,
jonka parina kuulimme niin ikään cover – kappaleen ”tien kuningas”. Anneli:
”otetaampa valssit tähän perään”… hetken jälkeen Anneli… ”mutta otetaampa
sitenkin sambat”! Anneli edelleen hymyssä suin ”naisen mieli... ei mee kuin viisi
sekuntia kun se muuttuu”! Niimpä niin, mutta siinäköhän se viehätys pileekin? Samba kappaleina kuulimme ekana ”kun syntyy sieluun silta” ja parinaan kappale
”villi varsa”…
Arttu veli kehiinn...
Anneli kyseli mukana ollutta
Arttu veljeään lavalle rumpujen taakse. Arttu hoitelikin tahdit seuraavien
kolmen kappaleen ajan ekana kesäaikaan palaten kappaleessa ”rantakoivun alla”, sekä tämän lisäksi kappaleissa ”ilta Skanssissa” ja ”mikä sun nimi on”… Arttu on mestari!
Kuulimme vielä lisäksi
kappaleet ”seitsemäs taivas”, ”ne na na na” sekä setin päättänyt ”jambalaya”…
”Voi hitsi”…
Anneli taputettiin takaisin
lavalle, eikä minään pikku läpytyksinä vaan että koko talo raikui abioodien
voimasta. Anneli kirmaisi kohta lavalle tuttu valloittava hymy kavioillaan…
”voi hitsi… kiitos”!
Encore kappaleina saimme tänään kuultavaksi ekana oikein
kunnon rokki kappaleen ”great
bals of fire”… ja aivan huimana vauhtina. Olin omaan lunttiinikin kirjoittanut
tuki sanaksi ”vauhdilla!” Wautsi wauu sentään! Toisena kappaleena kuulimme
hienon ja tällä kertaa myös toive kappaleena tulleen ”nousevan auringon talon”. :-))
Tsoukki doukki! :-))
Aivan huima keikka ihastuttavan
hymytyttö Annelin seurassa…
Tapsukka :-))
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti