”Bohemian rhapsody”…
Pikku keikkatauon ja vajaat
pariviikkoisen hienon Espanjan loman jälkeen oli jälleen kiva tunne palailla keikoille, tällä
kertaa suuntana oli Auran Nuortentalo. Aura oli tähän varsin hyvä paikka, eli palata tuohon"normaaliin" päiväjärjestykseen noille lähes jokaviikkoisille keikoille! Tuolla tarinan lopussa kerron muutaman rivin tuosta aiemmin mainitsemastani Espanjan lomareissusta…
Annelin ja Avenuen aisaparina illan
keikalla oli tasokas ja kivaa tanssimusaa esittänyt tanssiyhtye Bohemia, Annelin
näppärää sanontaa lainatakseni ”bohemian rhapsody”… ;-))
Matkaan tutulla porukalla…
Matkaan lähdimme kuten niin
monasti aiemmin, pienten kokoontumisajojen kautta, oli Keljonkankaan apsia,
Oritupaa sekä Linnainmaan Prismaa Tampereella, joten varsin tutulta kuulostaa. Matkaan
otin mukaan toki Annelille ennen lomaani lupaamani Espanjan tuliaiset…
Nuortentalo hyvä vanha tuttu…
Vanha tuttu, kyllä vain, eka
kertaa olin keikalla Nuortentalolla jo reilut kuusitoista vuotta sitten.
Silloin ei ollut kyseessä yhdeksän vuotiaan Annelin keikka, vaan lavalla
hääri aivan toiset henkilöt, mutta siitä ei tässä yhteydessä sen
enempää…
Hyvä vanha tuttu, kyllä vain sitäkin. Tykkään Nuortentalon kivasta
ilmapiiristä, talolla on ollut aina hyvä meno, keikka-aikataulut ovat hyvin kohdallaan
ja kuten tanssipaikan nimikin näkyy kertovan Nuortentalon ovat löytäneet myös nuoret, hyvä niin! :-))
Annelilla uudet rytmit ja uudet kujeet…
Anneli päästettiin irti kivasti
jo ilta kymmeneltä. Annelia säestänyt Avenue oli eilen liikkeellä varamies voimin. Avenuen vakio rumpalia oli tuuraamassa vanha tuttu kaverimme vipistä
Kauppisen Pertti. Samalla illan keikka oli tähän tietoon viimeinen yhteiskeikka
Annelille ja Avenuelle. Parin viikon päästä vappuaattona ovat Mäntsälässä sitten Annelilla uudet rytmit ja uudet kujeet… se pitää päästä näkemään, elikkä sinne ja jäädään kuulolle! :-))
”Siinä oikein haitari humppaa”…
Aina niin pirtsakka Annelimme
aloitti tutusti kappaleilla ”suojaan” ja ”tanssin päivät, tanssin yöt”.
Näiden jälkeen oli vuorossa kappaleet ”planeetat kohdallaan” ja ”jambalaya”...
Anneli oli jo sanomassa mitä seuraavaksi tuleman pitää, kun… sitä en kyllä
nähnyt tuliko tuohon jokin vinkki mutta, Anneli kertoili jotenkin tähän tyyliin: ”Otetaan
seuraavaksi haitarisin toive… meinasin jo jotain muuta, muutin mieleni
sekunnissa”… näin se vaan käy näppärästi ja haitarihumpat ”kaksi kolpakkoa” sekä ”autotyttö
kajahtivat ilmoille. ”Siinä oikein haitari humppaa, kiitos”, meinas
Anneli iloisesti äskeisten humppa kappaleiden jälkeen! :-))
”Mokkaa muttei siniset”…
Eka settiä jatkettiin
seuraavaksi rumban tahtiin kappaleilla, ekaksi kappale ”tahdo tietää en” sekä toisena
rumbakappaleena ”became mucho”. Rumban jälkeen Anneli lisäsi lavalla
kierroksia, ja seuraavaksi kuulimme kappaleen ”that's all right (Mama), kaikki hyvin äiti”. Anneli esittellessä seuraa kappalettaan
”
”blue suede
shoes”, ja samalla pieni vilkaisu omiin kenkiin, ”mokkaa muttei siniset”,
näin Anneli. Näin juuri Annelilla oli jaloissaan mustat mokka kengät, eikä
niitä juuri esitellyn kappaleen nimen mainitsemia sinisiä mokkakenkiä! ;-))
Setin
päättäneessä kappale parissa kuulimme kappaleet ””don’t cry for louie” sekä tämän parina kuultu, Annelin sanoja
lainatakseni, ”seuraavaksi vähän enemmän suomalaisittain, mustat silmät”…
Ei suklaata tällä kertaa…
Annelin
settien välissä pääsin sopivasti ojentamaan Annelille Espanjan Sevillasta tuomani
tuliaiset. Ajattelin jo etukäteen että tällä kertaa en tuo sitä suklaata. "Sen verran olen
saanut vuosien mittaan pientä silmäpilkkeen, ja leikkkimielisen kiusaamisen säestämiä pikku
vinkkejä sieltä sun täältä, ja taasen sitä suklaata... no ei vai, kuhan höpien!!" ;-))
Joten seuraavaksi Anneli, eikun siitä vaan ruoan laittoon ja nimmareita kirjoittelee… :-)) Annelin spontaani eka kommentti öljykannusta, ”onpa hieno”, ja tuo ”sinimekkoinen” kynä hoiti hommansa jo eilisen keikka-illan päätteeksi!! :-)) Mainittakoot että nämä toiset tuliais kynät aion antaa jossakin vaiheessa toisille siskoille...
Joten seuraavaksi Anneli, eikun siitä vaan ruoan laittoon ja nimmareita kirjoittelee… :-)) Annelin spontaani eka kommentti öljykannusta, ”onpa hieno”, ja tuo ”sinimekkoinen” kynä hoiti hommansa jo eilisen keikka-illan päätteeksi!! :-)) Mainittakoot että nämä toiset tuliais kynät aion antaa jossakin vaiheessa toisille siskoille...
Kaunis ”kuolleet
lehdet”…
Anneli
astei lavalle toiseen settiinsä, aloittaen kappaleella ”kuolleet lehdet”. Eipä tässä taaskaan malta, vaan jälleen on kehuttava kappaletta ”kuolleet lehdet”, eikä
yksinomaan Annelin hienoa kappaleen tulkintaa vaan lisäksi kappaleen kaunista säveltämää aina
tuolta 40-luvulta saakka. Kappale ei suotta kuulu tuttujen ja taattujen ikivihreiden kappaleiden joukkoon… hieno kappale ja kaunis Annelin tulkinta
kappaleesta! :-))
”liian pitkä matka
kotiin”, vai oliko sentään?...
Jatkossa
kuulimme Annelilta muun muassa seuraavat kappaleet ”ne na na na”, ”la isla
bonita”, ”villi varsa”, ”seitsemäs taivas”, ”rakkauden muistomerkki”, ”ihoissa
on virtaa” sekä ”liian pitkä matka kotiin”. Tähän viimeksi mainittuun
kappaleeseen Anneli yleensä kuittaa kappaleen jälkeen, ”että ei ole liian pitkä matka”… Tällä
kertaa Anneli otti kuitenkin esille juuri jokin päivä takaperin päättyneen lapin kiertueen jolloin
kotimatkaa kertyi hulppeat noin kahdeksansataa kilometriä… nyt kutenkin Anneli kertoi tuohon lapin pitkään matkaan viitaten "että silloin oli liian pitkä
matka kotiin”… ;-))
Setin
päätteeksi Anneli pääsi jälleen hienon ikivihreän kappaleen pariin nyt tutussa kappaleessa, ”nousevan
auringon talo”, kappale joka sai parikseen Topi Sorsakoskea ”luotu lähtemään”…
Encorena
saimme kuultavaksi kappaleet ”great bals of fire” sekä ”saappaat”… wautsi vauu,
hieno ilta täpötäydessä Nuortentalossa. Kiitoksia kaikille keikka tutuille kivasta seurasta,
otamme vielä uusiksi!
Aikamoista säätöä…
Kotiin
lähdössä meidän poppoolla oli aikamoista säätöä, mutta kaiken tään kommelluksen jälkeen selvittiin kotia ehjin nahoin, varmaan myös hyvän onnen kera!! Mutta ei siitä tässä sen enempää. :-))
Kiitos Anneli: Tapsukka :-))
.....................................................................................................................................
![]() |
Kyllä kelepaa... huom. Ei ole muuten sitä olutlasia nenän edessä!! ;-))) Kuva: Sanna Kahila |
Sevilla Andalusian pääkaupunki...
Sevillan kaunis kaupunki etelä Espanjassa oli jälleen pää lomakohteenamme. Meitä odotti kaunis ja viihtysä vanha kaupunki. Sevillassa ei ole kenelläkään mitään senkummempaa kiirettä, on hyvää ruokaa, aurinkoa ja kivaa hengailua... mennään minne mieli millonkin johdattaa. Ei mitään kaavamaista ennakko suunnittelua, vaan ja ainosataan paikalliseen jalkapallo-otteluun, sinne täytyy ilmanmuta päästä, Sevilla FC - Athletic Bilbao!! :-))
Kiitos
Anneli: Tapsukka :-))
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti