Keikat kivassa putkessa…
Maanantaina Anneli ja Anitta
Keuruulla, keskiviikkona Anneli Kuopiossa, perjantaina Anne Jyväskylässä ja nyt viikon päätteeksi Anneli Maaningassa… on siinä keikkaputkea yhdelle viikolle
riittämiin, kun nukkuakin välillä pitäisi!
Maaningalle lähdettiin jälleen vanhalla tutulla porukalla. Oma ajopeli jäi Palokkaan josta suunnistettiin kaikkakavereiden autolla kohti Maaninkaa. Kaikki hyödylliset tykötarpeet tottakait mukaan aina noita irtoilevia pyörän pultteja
myöten… Eihän sitä koskaan tiedä, keitä älyvapaita paikalle kulloinkin ilmestyy!!
"Hassutteleva Anneli"…
Käytän tässä väliotsikossa
tuota hauskaa myös eilistä keikkaa oivasti kuvaavaa Matin käyttämää termiä "hassutteleva Anneli". Se
tässä kait sallitaan! Tuo otsikko tietää sitä että tänään jatkettiin siitä
mihin keskiviikkona Kuopiossa jäätiin, eli hauskaa ja iloista mieltä piisasi
koko illaksi…
Meillä kaikilla oli niin muu- kaa- vaa…
Tapasimme Annelin jo hyvissä
ajoin ennen keikkaa Kasinon takana olevan, hymm, - lettupisteen luota! Vietimme ainakin tunnin verran paikan pystypöydän reunamilla jutustellen yhtä sun
toista hauskaa.
Kun seurassamme oli meidän vannoutunut kalatyttö Anneli, puhe kääntyi aika ajoin suurten kalajuttujen pariin kaiken muun hauskanpidon lisäksi. Siinä tais jollakin viisikiloiset hauet muuttua aina yksitoista kiloiseksi jne! ;-)) Saimme vielä makeet naurut tuolla Kuopiossa Tapsukalle sattuneesta, hupsista, hups - tilanteesta, kun meinas Tapsukan pikkumersusta lisävalot lähtee... huumorilla, huumorilla näistä selvitään! ;-))
Kun seurassamme oli meidän vannoutunut kalatyttö Anneli, puhe kääntyi aika ajoin suurten kalajuttujen pariin kaiken muun hauskanpidon lisäksi. Siinä tais jollakin viisikiloiset hauet muuttua aina yksitoista kiloiseksi jne! ;-)) Saimme vielä makeet naurut tuolla Kuopiossa Tapsukalle sattuneesta, hupsista, hups - tilanteesta, kun meinas Tapsukan pikkumersusta lisävalot lähtee... huumorilla, huumorilla näistä selvitään! ;-))
Tais noissa naapuripöydissä olla ihmettä kerrakseen, että mikä noita oikein vaivaa, sen verran meillä juttu
lensi ja hersyvä nauru vain raikui… Mutta siinäpähän miettivät, ei oo meidän ongelma. Yhtä kaikki, meillä kaikilla oli niin
muu- kaa- vaa… :-))
”Kalakukot ja muut herkut”…
Annelin osalta keikka alkoi tutusti kappaleella ”suojaan”, unohtamatta tätä ennen tulleita hauskoja alun Anneli, Anneli, Anneli – toivotuksia!
Anneli kertoi eka kappaleensa jälkeen keskiviikkona olleen Kuopion keikan jälkeisestä torstaipäivästa.
Kun kerta Kuopiossa vielä oltiin niin, pitihän sitä siellä Kuopion torilla käydä. Näin Anneli torstai päivästä: ”Siellä
piti syödä kaikenmaailman kalakukot ja muut herkut", taputellen ja kurkaten samalla vatsaansa, "eikös sen huomaa”, vitsaili
Anneli tuttuun tapaansa… Samalla yleisön joukosta joku huuteli Annelin
suuntaaan ”kyllä sen huomaa”… Anneli heristeli hänelle sormee, ”ei noin saa
naiselle saoo”, kuittasi Anneli!… ;-))
”Pertti on Viitasaarelta!”…
Seuraavana kuultiin kappaleet
”liian pitkä matka kotiin”, ”planeetat kohdallaan” sekä ”jambalaya”. – Kappale
josta ei meinannut loppua tulla sitten millään Recados -yhtyeen mainion rumpalimme pitkän loppusoolon vuoksi…
Anneli katseli veikeä ilme
kasvoillaan Perttiä ja hänen pitkää sooloa aikansa… Ja siitäkös sitten läksi varsin riemukas kisailu Annelin ja rumpalimme Pertin kesken! Soolon loputtua Anneli
pisti Pertille oikeestaan ”aika pahan”… kertoen, ”joskus toivon että hukkaisi noi kapulat, hups!! Samalla Pertti pomppasi tuolistaan jättäen kapulat sikseen ja poistui vähän
matkan päähän takavasemmalle, että minä kyllä kohta lähden...
Tää ei jäänyt vielä tähän vaan, Anneli lisäsi vielä vettä myllyyn, "pitää kat
ymmärtää, ei ihme Pertti on Viitasaarelta!” Pertin ilme oli kyllä näkemisen arvoinen. Anneli ja bändin pojat olivat suorastaan pakahtua nauruun, eikä yleisö jäänyt tuosta yhtään Pakkaa pahemmaksi, nauru vain raikui.... Anneli jatkoi hetken päästä, kuin pohdiskellen, ”nyt ei kyllä pääse
Keiteleelle kalaan… mitä särkiä ja ahvenia, vai mitä ne olikaan". Voi meidän hassujen hulluttelijoiden kanss, kyllä te ootte!! ;-))
”Mutta niistä puhutaan?”…
Seuraavana kuulimme valssit ”rantakoivun
alla” sekä toisena valssina ”Uralin pihlaja”. Siirrytään humppaan… Anneli: ”tää on basistin
mieli kappale kaksi kolpakkoa”... jatkaen, ”en tiedä mitä ne kolpakot
on, mutta niistä kyllä puhutaan!”. Kolpakoiden jälkeen Anneli jatkoi, ”lisää humppaa, autotyttö”…
Ensimmäisen ja sanoisko tämän aivan ratkiriemukkaan
setin päätteeksi kuultiin rumbat sekä nämä vauhdikkaat rokit ”hullu yö” ja ”blue
suede shoes”… Aivan huimaa menoa!! :-))
"Armi "sekä kädessään "Dannyn" antama pehmo pantteri -unilelu, vai mikä tiikeri sitten lienee! Luulis unen nyt maittavan! :-)) |
Aurinkomme saapui lavalle…
Anneli, meidän Aurinkomme saapui lavalle toiseen settiinsä… Kaunista, kaunista kappale ”kuolleet lehdet” sai luvan aloittaa
toinen setin. Parinaan kaunis ”niin paljon kuuluu rakkauteeen”. Näiden jälkeen kuultiin kappaleet ”villi varsa” sekä “la isla bonita”…
”Koivukuja”…
”Seuraavana mennään”… vain
pieni hetki, ”ei mennäkään, mennään 90 –luvulle”! Hersyvää naurua... Anneli
jatkoi itseironisen ilmein, ”se on naisen mieli, ei mee kuin kaksi sekuntia
niin mieli ehtii muuttua, - otamme kappaleen koivukuja”. Anneli edelleen, ”tää on eka
esitys”… Ennen kuin Anneli ja Recados pääsi kappaleen alkuun, meille tuli heti
meleen, ja keskutelimme ääneen, että onko noita koivuja enää, vai onko Anneli nekin jo kaatanut… hymm…
koivukuja, mitähän siellä tehdään?
Anneli kuuli meidän ääneen pohdinnan… ”työ ajattelitte kyllä taas jotain”, virkkoi Anneli meille, miettien kait että poikain ajatuksen juoksu mene jälleen noihin tuttuihin kuvioihin… on kesä, on koivukuja, no loput kyllä arvaatte… ;-))
Anneli kuuli meidän ääneen pohdinnan… ”työ ajattelitte kyllä taas jotain”, virkkoi Anneli meille, miettien kait että poikain ajatuksen juoksu mene jälleen noihin tuttuihin kuvioihin… on kesä, on koivukuja, no loput kyllä arvaatte… ;-))
”Koivukuja” oli varsin mallikas uusi kappale, ja kävi hyvin Annelille. Tarttuva se ainakin oli kun me vedimme jo kertsiä
kappaleen lopussa täysin rinnoin… Kun tuon kappaleen sanat sitten
kuultiin, niin ei me kovin väärässä edes olleet… kappaleessa kun oli sormuksia ja ties
vaikka mitä!! :-))
Valitettavasi tuossa kaikessa kiireessä
en löytänyt sopivaa linkkiä ”koivukuja”
kappaleeseen. Siinä ei sitten auta kun itse kunkin tulla keikoille kuuntelee Annelin hieno versio tuosta uudesta kappaleesta... Edit: Mutta hätä ei ole tämän näköinen, Danny riensi apuun! :-))
Spotify: http://open.spotify.com/track/14glbhEYCuCNNy2obGXyYD
Täältä voit myös kuunella: www.musicme.com/*Isto*-*Hiltunen*/titres/*Koivukuja*-t966669.html
Spotify:
Täältä voit myös kuunella: www.musicme.com/*Isto*-*Hiltunen*/titres/*Koivukuja*-t966669.html
Annelin kauniita tulkintoja…
Jatkossa kuultiin edelleen noita Annelin kauniita tulkintoja, mainion Recados orkesterin hienosti tahdittaessa. Kappaleet, ”nousevan auringon talo”, ”luotu lähtemään”, ”ihoissa on virtaa” ”mennen
tullen, tullen mennen... ja palatessa”, kuten Anneli tämä tutun kappaleensa
hauskasti meille esitteli…
Lisäksi saimme tietysti kuulla "Armin ja Dannyn" dueton ”tahdon olla sulle hellä”. Kappale kaikkine lisukkeineen saa varmasti tyynemmätkin
suut kunnon virneeseen… tää "Armin ja Dannyn" duetto on aina yhtä hauska! :-))
Encore – kappaleina saimme me kolme cowboyta… meille jälleen hienosti omistetun kappaleen, ja kas kummaa kappaleen ”kolme
cowboyta!" Keikan päätti ”seitsemäs taivas”…
Kiitoos: Tapsukka :-))
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti