sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

8.6.2013 - ANNELI - Kukonhiekka, Saarijärvi



Kukonhiekkaan…

Kännykkä kalenteriin oli eiliselle merkattu, A – Kukonhiekka, ja hymynaama perään! Se tarkoittaa yksinkertaisesti että Tapsukka suuntaa illansuussa suosikkinsa Annelin keikalle Saarijärven Kukonhiekkaan... ilta koitti ja eikun matkaan, pari keikkaystävääni mukaan matkan varrelta ja suunta kohti Saarijärveä sekä viihtyisää Kukonhiekan lavaa…

800 keikkaa mittarissa...

Olen useamman kerran varmaan jo maininnut näissä tarinoissa, että minulla on ollut tapana jo tuolta 90 -luvun puolivälistä merkata kaikki keikat tarkoin muistiin, niin paikat kuin artistit. Eilinen Kukonhiekan keikka oli meikäläisellä Annelin - "keikkaprinsessan" osalta järjestyksessään jo yhdeksäs. Jos katsoo keikkojani kaiken kaikkiaan joihin olen lähtenyt jonkin tietyn solistin tai orkesterin vuoksi, tuli eilen kokonais keikka määräksi tasan kahdeksansataa keikkaa. Joten aika useasti on reissun päälle lähdetty. Siis jonkinlainen juhlakeikka tiedossa! :-))


V.I.P on jatkossa Recados…

Eilen julkistettiin kaikelle kansalle Annelin uuden orkesterin nimi. Orkesteri sai nimekseen Recados. Se on kuulemma jotain Italiaa, ja merkkaa jotain… no sitä en tarkkaan ottaen kyllä tiedä, kait sekin selviää aikanaan. Mutta joka tapauksessa tuo eilinen Kukonhiekan keikka oli virallisesti Annelin ja Recadosin eka keikka… toisinsanoen illalla vietettiin samalla Recadosin harjakaisia. Tuosta orkesterista vähän vielä. Orkesterin soittajat ovat saaneet kaikilta kuulijoilta varauksettoman kiitoksen taidoistaan, joten tästä on hyvä jatkaa. :-))

Erilaista ohjelmistoa…

Annelin esiintyjä aisaparina oli Kalle Kaaja orkestereineen. Anneli vuoro oli astella lavalle vartin yli kymmenen. Monen tutun Anneli – kappaleen lisäksi eilen kuulimme joitain harvemmin, kerran tai pari esitettyjä kappaleita. Noista uusista kappaleista voisi mainita vaikkapa Jukka Karjalaisen mainion ”kolme cowboyta”…

"Kolme cowboyta"

”Kolme cowboyta ratsastaa
hevosillaan kaupungista pois.
Kaksi miehistä hymyilee,
mutta kolmanella on kyynel silmässä.

Hän ei oo oikea cowboy,
niin ystävänsä hälle sanoivat.
Hän ei oo oikea cowboy,
jos naista ei voi saada mielestään.

Kolme cowboyta leiriytyy
hopeisen kuun loisteessa.
Kaksi miehistä unen saa,
mutta kolmas ei voi silmiään ummistaa.

Kolme cowboyta ruokailee
leirinuotion lämmössä.
Kaksi miestä röyhtäilee,
mutta kolmas-hän ei syönyt palaakaan.

Kolme cowboyta ratsastaa
suuren tien risteykseen.
Kaksi lähtee eteenpäin,
mutta kolmas miehistä kääntyy takaisin”.

Kappale oli aivan huima esitys Annelilta ja uudelta Recados orkesterilta, wautsi vau. Eihän tuo mikään ihme kun tuntee Annelin vahvan äänen ja poikain soitto taidot! Ja jos on tarvis Recados pystyy vetämään stemmoja jopa neliäänisesti. Joka jepellä on mikki edessään!:-))

Tuossa lavan reunalla "kolme cowboyta" kappaleen aikaan puheltiin olisikohan meistä cowboyksi… jaahas, tuon yllä olevan laulun pätkän sanojen mukaan, no jokainen voi itse päätellä? ;-))))))



”Tahdon olla sulle hellä”…

Uutena kappaleena voidaan pitää myös paria seuraavaa kappaletta. Ekana Annelin ja orkesterin mainion kiipparistin Jarkko Lahden duettoa hauskasti esittämä ”tahdon olla sulle hellä”, tuo Dannyn ja Armin aikoinaan tutuksi tekemä kappale. Ei paha! … ”tahdon sulle olla hyvin hellä silloin onni oisi ihmisellä kaiken kun hän saa ja kaiken myöskin antaa”... kuin noiden laulun sanojen vakuudeksi Jarkko ojensi Annelille suklaa patukan… elikkä ”ja kaiken myöskin antaa”, vaikka suklaa patukan ;-))

Toisena "uutena" kappaleena kaunis ”niin paljon kuuluu rakkauteen”. Noita kuunnellessa me ainakin nautimme täysin rinnoin, ja Annelia ja orkesterin poikia katsoessa, hekin nauttivat, kyllä esiintyminen on kivaa!




Huimaa menoa sekä kaunista tulkintaa…

Noiden yllä mainittujen kappaleiden lisäksi voisi illan ohjelmistosta mainita muun muassa seuraavat tutut kappaleet, vauhdikkaat, ”hullu yö” sekä ”saappaat”. Hienoon tunnelmaan pääsimme kappaleissa ”nousevan auringon talo”, sekä mikseipä jo tuossa aiemmin mainitussa kappaleessa ”niin paljon kuuluu rakkauteen”, wauu... :-))

Tuohon keikkatekstin loppuun voisi vielä lisätä keikkaystäväni sanat keikan jälkeen… ”oli hauska keikka”., -juu niin oli! 

Tapsukka kiittää Annelia upeesta keikasta, jälleen kerran!

t: Tapsukka :-))


......................................................................................................................................



Jotain aivan sairasta ja järjetöntä...

Harmi että tälläistä joutuu näemmä kirjoittelemaan täällä blogi -päiväkirjassa, näiden hienojen keikkojen lomaan. Eli ei niin hyvää ettei myös pahaa jopa aivan sairasta ja järjetöntä. Siitä ei tässä yhteydessä tämän enempää kuin että kyseinen asia on mennyt Poliisin tutkintaan. Mutta palaillaan jälleen. Me ollaan kunnossa, ei mitään sellaista, nou hätä sen puolesta! :-((





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti